Munakoiso Bruschetta
Kasviskeittiö »Valmistusaika: Alle 60 min
Henkilömäärä: 4:lle hengelle
Raaka-aineet:
1 keskikokoinen munakoiso
suolaa
1 tl kokonaista mustapippuria
2 rkl seesaminsiemeniä
2 rkl vehnäjauhoja
reilusti oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi
1 ruukku tuoretta basilikaa
1 maalaisleipä
Valmistusohje:
Kuutioi munakoiso n. 2x2cm kuutioiksi. Laita kulhoon ja mausta melko reilusti suolalla. Paahda kokonaisia mustapippureita kuumalla pannulla. Älä polta. Murskaa pippurit huhmareessa. Paahda sitten seesaminsiemenet paistinpannulla kauniin kullan ruskeiksi. Yhdistä pippurin kanssa mausteseokseksi. Kuivaa munakoisokuutiot talouspyyhkeen päällä ja laita takaisin kulhoon. Ripottele päälle vehnäjauhot. Sekoita kulhoa heiluttamalla jauhot sekaisin. Kaada sitten siivilään ja sihtaa ylimääräiset jauhot pois. Laita paistinpannuun reilu määrä oliiviöljyä lämpenemään. Laita öljyn sekaan myös yksi kokonainen valkosipulin kynsi. Öljyä saa olla melko reilusti, että munakoisot paistuvat päältä rapeiksi. Kaada siivilään valumaan ja revi joukkoon basilika. Ota öljy talteen, koska voit paistaa siinä myös leivät. Leikkaa leipä reiluiksi n. 2 cm paksuisiksi viipaleiksi ja paista pannulla rapeaksi.
Kasaa leipien päälle reilusti munakoisokuutioita ja ripottele pinnalle mausteseosta ja sormisuolaa. Juuri ennen tarjoilua lorauta vielä muutama tippa oliiviöljyä.
Kokkiman.com




Kommentit (1)
että voi olla hyvää
juurise (vieras) - 05.04.2011 16:29
Kommentoi reseptiä